tiistai 30. lokakuuta 2007

Pari päivää Satakunnan syyskokouksesta aikaa, enkä oikein vieläkään ole sisäistänyt päätöstä jonka teimme.

Se oli todella rohkea päätös ja täytyy myöntää, että äänimäärä jonka piirihallituksen esitys sai taakseen, oli aika huima. Olen todella iloinen siitä, että saimme aikaan äänestyksen, nyt on helppo suunnitella asioita eteenpäin, kun tietää, mitä jäsenistö haluaa, eikä tarvitse pelätä tekevänsä ”turhaa työtä”.

Mielestäni kokouksessa saatiin aikaan hyvää keskustelua ja varmasti kaikki ne asiat, joita esille nostettiin, huomioidaan parhaalla mahdollisella tavalla prosessin etenemisessä.

Nyt täytyy kääriä hiat ja alkaa oikeasti hommiin, nyt ei enää hyssyttely auta, sillä PALJON on tehtävää meillä kaikilla. Toivon vilpittömästi, että aina, kun ideoita, ajatuksia tai kritiikkiä tulee mieleen, niin sitä meille projektiryhmään välitettäisiin. Sillä koska tavoitteenamme on saada aikaan Uusi piiri, jossa meidän kaikkien on hyvä olla, on kaikki mielipiteet ensiarvoisen tärkeitä!

Tää on meen kaikkien juttu, satakuntalaisten ja varsinaissuomalaisten, ja jotta tässä voidaan onnistua, vaatii se meiltä kaikilta panosta.

Ja Maijalle tiedoksi, että niitä herkullisia kehy- munkkeja saa meen piirin muistakin tilaisuuksista, kaikki V-SP:läiset siis herkuttelemaan ja vierailemaan meen tilaisuuksiin J

Mari

Ei kommentteja: