Lauantaina 27.9. kokoontui Ulvilan lukioon vakuuttava joukko Lounais-Suomen Partiopiirin luottamushenkilöitä valmistautumaan yhdessä tuleviin haasteisiin ja linjaamaan piirin toimintaa.
Päivä alkoi lipunnostolla ja lyhyellä tutustumissessiolla. Sen jälkeen keräännyimme lukion auditorioon, kuulemaan kesän piirileirien, HuHu 2009:n ja Reila 09:n kuulumisia. Leirien valmisteluvat ovat jo kovassa vauhdissa ja ensi kesästä onkin luvassa todellinen toiminnan kesä lounaissuomalaisille sudenpennuille, seikkailijoille, tarpojille, samoajille, vaeltajille sekä tietysti myös toimintaa mahdollistaville aikuisille.
Aamupäivän ajan ryhmät ja jaostot saivat mahdollisuuden pitää omia kokouksiaan. Piirihallitus pyrki parhaansa mukaan auttamaan niitä piiritoimijoita, joilla ei luontevasti oman ryhmän kokousta saatu aikaan. Maittavan lounaan jälkeen saimme lyhyesti ihailla toiminnanalojen ja projektien muotinäytöstä ja kuulla syksyllä toteutettavasta jaostokartoituksesta. Sen jälkeen työskentelimme strategian ja toimintasuunnitelman parissa ja kuulimme lukuisia loistavia havaintoja tehtyihin suunnitelmiin liittyen.
Iltapäivällä kuulimme vielä partiopiirissä tapahtuvan vapaaehtoistoiminnan luonteesta ja pohdimme yhdessä, miten siitä saisi entistä mukavampaa kaikille piirin luottamushenkilöille. Päivän päätteeksi laskimme lipun, kuulimme piirinjohtaja Maija Lahtisen päätössanat tapahtumalle ja lähdimme kukin onnellisena omia polkujamme kotia kohti. Jokainen luottamushenkilö sai vielä kotiinsa mukaan L-SP -survival kitin, jossa mukana oli mm. klemmari rautalangasta vääntämiseen, uuden piirin kartta, sekä puhelinnumerot, joihin voi soittaa avautumistarpeen yllättäessä.
Yhteenvetona Luottispäivästä voi ilolla todeta, että meillä on kasassa todella mukava joukko osaavia ja tehtäviinsä motivoituneita luottamushenkilöitä, joiden avulla piirin toiminta monelta osin pyörii. Tulevaisuuden haasteena meillä piirin johdossa toimivilla on huolehtia tämän arvokkaan joukon jaksamisesta, motivaatiosta ja mahdollisuudesta onnistua omassa tehtävässään.
Syksyllä 2008 on tarkoitus rekrytoida uusia luottamushenkilöitä vuoden 2009 toimintaan. Asiasta tullaan tiedottamaan mm. paraspiiri-sivulla, kirjeitse lippukuntia lähestyen ja henkilökohtaisesti sopivia henkilöitä kysellen. Olethan jo miettinyt, mitä juuri sinä tai joku muu lippukuntasi aikuinen johtaja voi tehdä yhteisen piirimme hyväksi?
tiistai 30. syyskuuta 2008
Luottamushenkilöt innostuivat Luottispäivässä
Lähettänyt
kv-partio
0
kommenttia
keskiviikko 17. syyskuuta 2008
Ei malttaisi odottaa
Olen tässä viimeiset viikot tehnyt aktiivisesti L-SP:n ensimmäistä virallista toimintasuunnitelmaa ensimmäiselle toimintakaudelle 2009-2010.
On ollut tosi ihanaa huomata, miten piirin luottamushenkilöt ovat sisäistäneet lippukuntien roolin piirissä. Lippukuntia varten tätä tehdään.
Piirin tehtävä kun on tukea lippukuntia, jotta nämä pystyvät mahdollisimman hyvin toteuttamaan partio-ohjelmaa.
Partio-ohjelma onkin nyt jännä juttu (toiminnansuunnittelussakin) meillä on aloittamassa Uusi ohjelma. Toisia se jännittää, pelottaakin. Toiset ovat innoissaan jo lähtenet uutta ohjelmaa toteuttamaan. Haluisin rohkaista lippukuntia Uuden ohjelman käyttöönotossa. Piirilehdissä ja kohta ilmestyvässä PARTIO- lehdessäkin on tietoa uudesta ohjelmasta. Tosi hyvät nettisivutkin löytyy sivulta ohjelma.partio.fi.
Muistakaa myös, että piirin puoleen saa kääntyä kaikissa mieltä askarruttavissa asioissa :)
Mulla ainakin on jo malttamaton olo, kunpa se vuodenvaihde tulisi nyt nopeasti, aloitettais uuden piirin toiminta tosissaan ja nähtäis piirileiri Reila´09, tutustuttais toisiimme ja näytettäis koko Suomelle, mitä se partio on parhaimmillaan.
Syyskokouksessa 2.11. päätetään toimintasuunnitelmasta, tapahtumien järjestelyvuoroista, strategiasta, talousarviosta ja tehdäänhän ne hallitusvalinnatkin siellä. Muistakaa, että lippukunnat hyväksyvät toimintasuunnitelman, järjestelyvuorot, valitsevat piirinjohtajat ja hallituksen. Voitte siis jo etukäteen katsella kokouspapereita ja materiaalia (jotka postitetaan lokakuun alussa lippukuntiin) voitte pohtia, onko siellä kaikki, mitä kaipaatte, puuttuuko jotain jne.
Myös lippukuntapäivissä näihin asioihin on päässyt/pääsee vaikuttamaan vielä :)
Mä ainakin jään odottaa syyskokousta ja vuoden vaihdetta innolla, sitä ennen aion myydä kalentereita, saada toimintasuunnitelman, strategian ja toimintaohjesäännön teille kaikille luettavaksi ja tietysti harrastaa sitä oikeatakin partiota lippukuntani kanssa :)
Nähdään viimeistään syyskokouksessa, eikös vaan!!
Lähettänyt
Mari
0
kommenttia
tiistai 29. heinäkuuta 2008
Partiossa kaikki on mahdollista
Tekstailin äsken yhden lippukuntamme johtajan kanssa kesäleirin ruokien kuskauksista leiripaikalle, jossa säilytysmahdollisuudet ovat olemattomat. Kuljetusten sumpliminen päättyi viestiin ”Olen menossa yhtenä iltana paistamaan leirimerkkejä tuttavieni mökille, joka sijaitsee leiripaikan läheisyydessä, joten voin kyllä siinä samalla käydä kaupassa”. Mitäs tuohon sitten kommentoisi :) Ensimmäinen ajatus on tietenkin, että hienoa, että saadaan homma hoidettua ja sitten jää pohtimaan, että on siinä ollut tuttavilla ihmettelemistä, kun ovat saaneet tiedustelun, että olisikohan mahdollista tulla yhtenä kesäiltana paistamaan teidän mökillenne makkaran sijasta leirimerkkejä…
Partio antaakin usein perusteen ja rohkeutta kaikenlaisten positiivisella tavalla hullujen asioiden tekemiseen. Ja tarkoitan tällä kummallisia asioita partiolaisen mittapuun mukaan, sillä ei-partiolaisethan luokittelevat monet partion perusjututkin jo jotenkin erikoisiksi :) Kaikilla meillä varmaan on partiomuistoja tilanteista, joihin ei itseään olisi ennakkoon osannut kuvitellakaan. Omilta vartioajoiltani on painunut mieleen mm. kokous, jossa lähdimme kaupungille vakoilemaan ihmisiä jonkinmoisen sen ajan salapoliisiharrastusmerkin suorittamisen tiimoilta. Siellä sitten syöksähtelimme Stockmannin hyllyjen välissä ja teimme muistiinpanoja, jotka huolellisesti myöhemmin raportoitiin vartionjohtajille, vakoilumme kohteista. Outoako? Ei vaan partiota. Kokouksen yhteydessä opimme meinaan myös monia järkeviä asioita, kuten kulkemaan bussilla kololta kaupungille sekä kulkemaan kaupungilla eksymättä karttaa apuna käyttäen. Partiossa usein hulluttelun lomassa oppiikin huomaamattaan myös (muiden näkökulmastakin) hyödyllisiä juttuja ja sehän taitaa olla partion tarkoituskin.
Uuden partiopiirin perustaminen ja sen johtaminen on myös tilanne, johon en edes vielä pari vuotta sitten olisi kuvitellut itseäni. Perusteet ja rohkeus tämän hankkeen eteenpäin viemiseen kuitenkin ovat koko ajan kasvaneet matkan edetessä ja aikaisemmin täysin absurdina pidetty ajatus uudesta piiristä toimimassa nykyisten piirien sijaan on muuttunut realismiksi – toimenpiteiksi, joiden uskotaan turvaavan partion tulevaisuutta uuden partio-ohjelman ja koulutusjärjestelmän tukena. Olikohan se Andy McCoy, joka on sanonut, että pitää varoa, mitä haluaa, koska sen voi saada. Itse en kuitenkaan kehottaisi varomaan haluamista, vaan kannustan haluamaan asioita, joita pitää tärkeinä, sillä ainakin partiossa tuntuu kaikki olevan mahdollista, kunhan on valmis pistämään itsensä likoon ja tekemään paljon hommia. Ja taitaa tämä sama päteä siviilimaailmassakin, tutun ja turvallisen partiokuplan ulkopuolella.
-Maija
PS: Kiitos kaikille partiolaisten sukulaisille, ystäville ja tuttavilla ymmärtämyksestä (tai ainakin sen sujuvasta esittämisestä) partiolaisten hullutuksia kohtaan. Ilman teitä moni hulvaton idea olisi jäänyt toteuttamatta ja partiolaisilta moni kasvattava juttu kokematta.
Lähettänyt
Maija
0
kommenttia
torstai 19. kesäkuuta 2008
On se ILMOja pidellyt :)
Juhannus on jo ovella ja kesä täydessä käynnissä, mutta silti uuden piirin rakentaminen pyörii täydellä teholla. Aktiivisen työn alla ovat tällä hetkellä ILMO eli ensi vuoden koulutus- ja ohjelmatapahtumien ilmoittautumiskoonti sekä mm. luottiskysely, jolla halutaan kartoittaa vanhojen, nykyisten ja uusien luottamushenkilöiden ajatuksia siitä, mitä he olisivat valmiita uudessa piirissä tekemään.
Kulunut vuosi (ja muutama edellinenkin) on ollut hurjan työntäyteinen piiriluottisten ja –työntekijöiden näkökulmasta, kun on samalla pyöritetty vanhoja piirejä, rakennettu uutta ja ennen kaikkea koitettu valmistautua uuden ohjelman ja koulutusjärjestelmän käyttöönoton tukemiseen lippukunnissa. Kiitos kaikille teille, jotka olette panneet itsenne likoon tämän yhteisen harrastuksemme merkeissä. Itse jaksan yhä edelleen hämmästyä siitä, miten upeita ihmisiä ja suurta paneutumista partion parista löytyy. On helppoa olla johtaja, kun saa tehdä töitä partio”ammattilaisten” kanssa, jotka vielä muistavat tekevänsä asioita lippukuntien hyväksi ja partion arvojen puitteissa.
Nauttikaa juhannuksesta - satoi tai paistoi!
-Maija
Lähettänyt
Maija
0
kommenttia
sunnuntai 20. huhtikuuta 2008
Parempi partiopiiri - lippukuntien ja luottamushenkilöiden voimin
Näin partioviikolla on hyvä tarkastella hieman partiopiiriä: sen olemassaolon oikeutusta ja sitä eteenpäin vievää voimaa. Lounais-Suomen Partiopiiri on yhdistys. Yhdistys, jonka ovat perustaneet ja jossa äänivaltaa käyttävät lippukunnat. Samalla se on myös suuri joukko ihmisiä, piirin työntekijöitä ja vapaaehtoisia luottamushenkilöitä.
Lippukuntien toivotaan aktivoituvan uuden piirin myötä osallistumaan entistä enemmän piirin toimintaa ja tulevaisuutta koskevaan päätöksentekoon. Kun lippukunnat saavat itse valtuuttaa omat edustajansa piirin kokouksiin, toivomme jatkossa piirin kokousten asioista keskusteltavan myös lippukuntatasolla: mihin kukin haluaa omaa ääntään käyttää.
Suurin osa lounaisen Suomen partiolippukunnista on jo uuden piirin jäseniä. Osa on jäsenenä taustayhdistyksensä kautta, osa vasta valmistelee lippukunnan rekisteröitymistä ja on toistaiseki kirjattuna piirin lippukuntaluetteloon. Yhtä kaikki uuden piirin rakentaminen on jo alkanut lippukuntien parissa. Siihen tarvitaan kaikkien panosta - niin lippukuntien, piirin luottamushenkilöiden ja johdon kuin työntekijöidenkin sanoja ja tekoja. Haastan juuri sinut mukaan tekemään uutta piiriä!
Uutta piiriä voi olla mukana rakentamassa paitsi lippukuntana päätöksentekovaltaa käyttäen, myös piirin luottamushenkilönä, luottiksena. Luottamushenkilöitä toimii piirissä alue-, koulutus-, ohjelma-, talous- ja viestintätoiminnanaloilla. Lisäksi piirissä tehdään paljon työtä projekteissa (mm. kesän 2009 piirileirejä) ja luottamushenkilöiden hyväksi. Kaikkea tätä koordinoi piirin hallitus, jossa pyrimme tämän vuoden aikana luomaan sellaiset edellytykset, että 1.1.2009 uusi partiopiiri voi aloittaa Suomen parhaana partiopiirinä. Kiinnostaisiko sinua jokin luottamustehtävä uudessa partiopiirissä? Pohdi asiaa! Mitä annettavaa juuri sinulla olisi yhteiselle partiopiirillemme?
Piirin luottamushenkilöinä elämme vahvaa muutoksen aikaa. Monia perinteisiä toimintamalleja haastetaan uuden ohjelman ja koulutusjärjestelmän myötä. Tarvitaan vielä roppakaupalla kärsivällisyyttä, diplomatiaa ja luovuutta, jotta saamme aikaiseksi uuden, paremman partiopiirin. Onneksi meillä on nyt paljon käynnissä paljon positiivista kuhinaa asian tiimoilta. On hienoa huomata, että monet luottikset ovat tarttuneet uudistuksiin selkä suorana, uutta ja parempaa innolla rakentaen. On kuin katsoisi uuden talon pystyttämistä: perustukset on nyt valettu, syksyllä vietetään harjakaisia ja uuden vuoden juhlinnan jälkeen on tupaantulijaisten vuoro. Kiitos kaikille uutterille rakentajille jo tässä vaiheessa, toivottavasti pystymme uuden piirin myötä tukemaan myös teitä entistä paremmin.
Iloista ja palveluntäyteistä partioviikkoa vuonna 2008!
Lähettänyt
kv-partio
1 kommenttia
lauantai 12. huhtikuuta 2008
Hallitus järjestäytyi
Lounais-Suomen Partiopiirin ensimmäinen hallituksen kokous on nyt takanapäin ja aika hienolta tuntuu. Suunnittelutyötä on paljon takana ja vielä paljon edessä, mutta nyt ollaan jo kiinni konkretiassa kun meillä on olemassa UUSI PARTIOPIIRI! Ensimmäisessä hallituksen kokouksessa hyväksyimme piirin jäseniksi muutaman uuden lippukunnan ja jäsenyyttä rekisteröidyn taustayhdistyksensä kautta hakeneet lippukunnat. Meitä on jo paljon ja toivottavasti kevään ja kesän aikana saamme kaikki loputkin lippukunnat uuden piirin jäseniksi. Ottakaa rohkeasti yhteyttä mikäli koette tarvitsevanne apua jäsenyyden hakemisen kanssa! Jokaiselle lippukunnalle löytyy varmasti rekisteröitymistilanteesta huolimatta mahdollisuus kuulua uuteen piiriin.
Vaikka prosessi on kestänyt jo pitkään ja itse olen ollut mukana jo kerran aikaisemminkin (Satakunta-Häme) uuden piirin suunnittelutyössä niin jotenkin silti on vaikea uskoa tätä tilannetta missä nyt ollaan, että ensi tammikuussa me kaikki oikeasti toimimme ihan uudessa piirissä.
Oli hienoa olla mukana uuden piirin perustamiskokouksessa ja todistaa sitä miten piirimme säännöistä muokattiin juuri sellaiset kuin jäsenet (eli lippukunnat) haluavat. Itse olin myös tyytyväinen siihen, että kaikki jäsenet olivat samaa mieltä suunnitteluryhmän kanssa siitä, että piiri on olemassa lippukuntia varten ja näin ollen juuri lippukuntien tulee olla piirin virallisia jäseniä, vaikka molemmissa piireissä on ennen totuttu pj-jäsenyyteen, eikä asiaa edes käsitelty uutta piiriä perustettaessa.
Nyt suunnittelutyö jatkuu ja siirtyy kaiken aikaa lähemmäs konkretiaa, kuten uuden piirin tunnusta, strategiaa, tulevia tapahtumia, tapahtumapaikkoja yms. Vastavalitun hallituksen tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvin lippukuntia palveleva ja lippukuntien tarpeet toteuttava partiopiiri, minkä vuoksi tämän hetken suunnitelmista toteutetaan vielä kevään aikana kysely lippukunnille. Toivomme, että meihin ollaan yhteydessä muutenkin mieltä askarruttavissa asioissa, kysymyksissä ja toiveissa. Yhdessä vaikuttamalla piiristämme tulee sellainen kuin haluamme!
Lähettänyt
Hanna
0
kommenttia
keskiviikko 2. huhtikuuta 2008
Tuoreen piirinjohtajan tunnelmia
Pari päivää on nyt ehditty makustella uuden piirin perustamista ja fiilikset uunituoreen Lounais-Suomen Partiopiirin syntymisen suhteen ovat hyvät. Alkuviikosta olen useissa eri medioissa päässyt kertomaan partion kuulumisia ja pohtimaan uuden piirin mahdollisuuksia. Ja mikäs siinä on omaansa kehuessa, kun tuntuma siitä, että edellytykset oikeasti parhaan partiopiirin rakentamiseen ovat olemassa.
Perustamiskokous sujui paremmin kuin uskalsin edes etukäteen toivoa. Euraan saatiin koolle hyvin edustava joukko alueella toimivista lippukunnista ja keskustelu kokouksessa oli rakentavaa ja tehtyjä suunnitelmia eteenpäinvievää. Ja kuten kokouksen päätössanoissakin totesin, niin kokous osoitti ainakin minulle sen, että äänivallan piirissä tulee juurikin olla lippukunnilla. Vaikka ensimmäisissä äänestyksissä tuntui oudolta, ettei ollut omia äänestyslippuja, joilla vaikuttaa tehtäviin päätöksiin, niin kokouksen edetessä varmuus siitä, että juuri lippukuntien aktiivitoimijoiden asioista pitääkin päästä sanomaan sanottavansa painavalla äänensävyllä, vahvistui koko ajan.
Jälkikäteen ajatellen olen myös tyytyväinen siihen, että kokous päätti, että äänioikeuden ikäraja on 15, ei 18 vuotta. Jos partio todella haluaa kasvattaa yhteiskuntakelpoisia kansalaisia, niin mikäs sen parempaa harjoittelua ”oikeaa elämää” varten on kuin se, että partiossa pääsee vaikuttamaan ja osallistumaan päätöksentekoon jo vähän nuorempana kuin muissa yhteyksissä. Kiitos siis niille kokousedustajille, jotka vahvasti tätä ikäraja-asiaa ajoivat ja puolustivat.
Partiojohtaja-lehden päätoimittaja kysyi eilen, että mikä on minun tavoitteeni uuden piirin suhteen. Vastasin siihen, että tavoitteena ja toiveena on saada kaikki lippukunnat, luottamushenkilöt ja partiotoimihenkilöt innostumaan uudesta piiristä ja sen mahdollisuuksista kehittää partiota entistäkin houkuttelevammaksi ja mielenkiintoisemmaksi harrastukseksi. Tietenkin myös totesin, että koko lounaissuomalaisen partioväen yhteinen tavoite on tehdä tästä piiristä Suomen paras. Toimittaja hymyili tälle vastaukselle pitäen sitä ehkä jonkinmoisena vitsinä, vaikka minä olin kyllä ihan tosissani :)
-Maija
Lähettänyt
Maija
0
kommenttia
torstai 27. maaliskuuta 2008
Kolme yötä perustamiskokoukseen on... :)
Saattaa kuulostaa hassulta, mutta mua taitaa jännittää positiivisessa mielessä perustamiskokous yhtä paljon, kuin silloin joskus pikkuisena jännitti joulu.
Jotenkin tuntuu hassulta, että vihdoin me oikeesti päästään perustamaan Uutta, yhteistä piiriä, päättämään sen nimestä, säännöistä ja hallitusvalinnoista.
Tätä on odotettu niin kauan, että on huippu upeeta, että vihdoin siitä tulee totta. Me siis ihan oikeesti perustetaan Suomen suurin partiopiiri, me just, yhdesssä! Ja on vaan meistä kiinni, miten hyvä ja toimiva partiopiiri siitä tulee. Se on oikeastaan aika jännittävää
Mulla on ainakin suuret odotukset Uudesta piiristä. Vaikka myönnän, etten aina ole jaksanut täysillä uskoa, että tää olis hyvä juttu, niin mitä enemmän tätä pohtii ja mitä enemmän ajattelee niitä mahdollisuuksia, joita tää luo niin sitä järkevämmältä tää tuntuu.
Totta kai välillä on sellaisia irrottamiskipuja, kuten varmasti kaikilla meillä on ollut ja tulee olemaan. Kyllä sitä välillä ihmettelee, miten sitä koskaan pystyy ottamaan piirin tunnusta pois paidastaan ja vaihtamaan sitä toiseen. Toisaalta, se on vaan yksi merkki, merkki, joka on kuulunut tiettyyn vaiheeseen partiohistoriaa. Ja joka päivähän tehdään uutta historiaa.
Taatusti tulen kolmenkymmenen vuoden päästä vielä joskus muistelemaan Satakunnan Partiolaisten Karhun tassua, mutta uskon myös, että silloin ihan yhtä luonnollinen merkki on Uuden piirin tunnus.
Historiallisestikin on aika upeeta, että saamme olla mukana tällaisessa tapahtumassa. Jokainen Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa tällä hetkellä toimiva partiolainen voi muistella joskus, että se oli vuonna 2008 kun perustettiin Suomen suurin partiopiiri ja vielä me tehtiin se.
Samana vuonna otettiin käyttöön ohjelmauudistusta ja koulutusjärjestelmäuudistusta, uudistettiin peruskirjaa jne.Täytyy myöntää, että välillä tää uudistusten suma hämmentää ja pelottaakin, mutta uskon vahvasti, että muutaman vuoden päästä emme osaisi elää ilman näitä uudistuksia. Ja mikäänhän ei jatkossakaan estä partiolaisia kehittämästä toimintaansa ja uudistumaan taas, jos se tarpeellista on.
Sunnuntaina perustetaan myös Uuden piirin ikäkausijaostot, ensimmäistä ihan tosi konkreettista toimintaa siis päästään käynnistelemään ja suunnittelemaan toimintaa, joka tukee lippukuntia partio-ohjelman toteuttamisessa. Keväällä perustetaan myös viestinnän alaiset jaostot, alueen alaiset jaostot ja taitojaostot. Syksyllä sitten perustetaan talouden alaiset jaostot. Vauhdilla siis mennään kohti ensi vuoden alkua ja Uuden piirin starttia.
Toivon kovasti, että sunnuntaina kokouksessa olis paikalla mahdollisimman paljon varsinaissuomalaisia ja satakuntalaisia perustamassa Uutta piiriä. piiriä, joka on meen yhteinen juttu nyt, ja tulevaisuudessa.
Lähettänyt
Mari
0
kommenttia
keskiviikko 12. maaliskuuta 2008
Projektiryhmä kokoontui taas
Uuden piirin perustamista ja toimintaa suunnitteleva projektiryhmä kokoontui taas eilen, tällä kertaa Turussa. Se, että ryhmä on kokoontunut säännöllisesti joka toinen viikko jo yli vuoden ajan, tuntuu melko uskomattomalta. Paljon on kuitenkin saatu aikaseksi, ja kuten Rampekin edellisessä blogissaan toteaa, alkaa uuden piirin perustamiskokous todella olla jo ovella.
Toivon näkeväni perustamiskokouksessa mahdollisimman paljon myös varsinaissuomalaisia partiolaisia, onhan kyseessä ainutlaatuinen tilaisuus, joka ei varmaan vähään aikaan toistu.
Piirimme päätöskulttuuri on kokouksen myötä muuttumassa kovin uudenlaiseksi vanhaan verrattuna. Ennen asioista päättivät piirin luottamushenkilöt, siis yksittäiset partiojohtajat, nyt päätäntävalta on siirtymässä lippukunnille, ja sinne se mielestäni kuuluukin. Yritysmaailman termejä käyttääkseni lippukunnat ovat piirin asiakasomistajia, päättävät sen asioista, mutta ovat samalla myös sen tärkeimpiä asiakkaita. Syy siihen, miksi piiri on olemassa. Piirin tärkein tehtävä on tarjota erilaisia palveluja lippukunnille, ja siksi ne ovat myös parhaita asiantuntijoita vastaamaan siihen, millaisia palveluja piirin tulisi lippukunnille tarjota. Uusi piiri mahdollistaa tällaisen uuden tyyppisen ajattelun syntymisen.
Lähettänyt
Jukka
0
kommenttia
tiistai 4. maaliskuuta 2008
Perustamiskokous lähestyy
Uuden piirin perustamiskokoukseen on nyt aikaa nelisen viikkoa. On aika hieman avata perustamiskokouksen käsittelemiä asioita.
Uutta piiriä on suunniteltu Satakunnan ja Varsinais-Suomen partiopiirien yhteisen projektiryhmän johdolla. Perustamiskokouksessa asioita käsitellään projektiryhmän valmistelemien pohjaesitysten pohjalta.
Perustamiskokoukseen on kutsuttu lounais-suomalaisia partiolippukuntia perustamaan uutta partiopiiriä. Voidakseen olla perustamassa yhdistystä, pitää lippukunnan olla rekisteröity yhdistys. Jotta rekisteröityä yhdistystä voidaan pitää partiolippukuntana, pitää sen harjoittaa nimenomaan partiotoimintaa. Uuden piirin toiminta-alueella on useita lippukuntia, jotka näitä ehtoja eivät täytä. Uuden piirin perustaminen on tapahtuma, joka varmasti kiinnostaa partiojohtajia. Siksi olemme päättäneet esittää, että kaikilla partiolaisilla olisi perustamiskokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus.
Piiriyhdistyksen perustamiskirjan allekirjoittavat em. rekisteröidyt partiolippukunnat. Muiden lippukuntien edustajat allekirjoittavat perustamiskirjan liitteeksi tulevan lippukuntaluettelon. Näin kaikki lippukunnat yhdistysmuodosta ja toiminnan laajuudesta riippumatta voivat olla yhdessä mukana tässä historiallisessa tapahtumassa.
Uuden piirin nimiehdotus on ”Lounais-Suomen Partiolaiset ry”. Tämä nimi kuvaa hyvin perustettavan yhdistyksen laajuutta ja antaa partiota tuntemattomallekin kuvan melko isosta ja merkittävästä, alueellisesti toimivasta partioyhdistyksestä. Nimi on yhdenmukainen muiden partiopiirien nimien kanssa. Lounais-Suomi kuvaa hyvin aluetta, jolla uuden piirin on tarkoitus toimia.
Uuden piirin sääntöesitys poikkeaa nykyisten piirien säännöistä mm. siten, että jatkossakin äänioikeus olisi vain lippukunnilla. Olemme kuitenkin halunneet, että kaikilla alueen partiolaisilla olisi yhtäläinen vaikuttamismahdollisuus piirin päätöksenteossa. Niinpä sääntöesitys mahdollistaa myös muiden kuin puhtaiden lippukuntayhdistysten jäsenyyden. Ensisijainen vaihtoehto rekisteröitymättömän lippukunnan osalta on yhdistyksen rekisteröityminen, mikä on monestakin syystä suositeltava vaihtoehto. Kaikille lippukunnille tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, joten lippukunnan sijasta voidaan uuden piirin jäseneksi hyväksyä piirin hallituksen harkinnan mukaan myös muita yhdistyksiä, esimerkiksi lippukunnan tukiyhdistys. Sääntöesityksen mukaan uuden piirin kokouksissa olisi kaikilla piirin jäsenillä, siis yhdistyksillä, partiojäsenmaksun maksaneiden henkilöjäsenten määrään perustuva määrä ääniä. Lippukuntaluetteloon merkittyjen lippukuntien osalta sovitaan yhdistys, jonka äänimäärään kyseisen lippukunnan jäsenet vaikuttavat.
Uusi piiri aloittaa partiotoimintansa 1.1.2009. Ennen tuota päivää nykyiset piirit hoitavat partiopiirin tehtäviä alueellamme. Uuden piirin on kuitenkin hoidettava monenlaisia asioita ennen varsinaisen partiotoiminnan aloittamista. Perustamiskokouksessa valittava yhdistyksen ensimmäinen hallitus toimii toimitusministeriönä vuoden 2008 loppuun. Hallitus hoitaa yhdistyksen käynnistämiseen liittyviä rutiineja ja johtaa uuden piirin ensimmäisen toimintakauden toiminnan suunnittelua. Suunnittelua tähän asti johtaneen projektiryhmän jäsenet ovat päättäneet asettua ehdolle yhdistyksen hallitukseksi loppuvuodeksi 2008.
Piirin syyskokous valitsee syksyllä ensimmäisen varsinaisen piirihallituksen. Perustamiskokouksessa valitaan vaalitoimikunta valmistelemaan tätä ensimmäisen varsinaisen piirihallituksen valintaa.
Uuden piirin perustaminen on historiallinen tapahtuma, johon toivottavasti meistä moni haluaa osallistua. Tavataan Eurassa!
Lähettänyt
Rami
0
kommenttia