Varoitus: tämä blogi-teksti on partiohallinnollista jaarittelua, eikä sisällä vielä mitään lopullisia päätösehdotuksia, vaan ainoastaan projektiryhmän (huom. ei sisällä yhtään juristia) keskeneräisiä ajatuksia.
Projektiryhmämme on nyt kahdessa viime kokouksessa pohtinut uuden piirin hallinnon toteuttamista. Olemme mm. tutkineet muiden uusi piiri –hankkeiden materiaaleja ja partioneuvoston hyväksymiä mallisääntöjä ja niitten pohjalta visioineet, että mikä meillä täällä lounaisessa Suomessa toimisi parhaiten.
Vaikka mahdollisen uuden piirin säännöt ja muut viralliset asiat ovatkin käsittelyssä vasta perustamiskokouksessa ensi maaliskuussa, niin haluamme tietenkin jo tulevan syksyn hankkeen jatkosta päättävissä kokouksissa kertoa, mitä me olemme ajatelleet esittää tuon kokouksen keskustelun pohjaksi. Tärkeä kysymys kaikkien kannalta on tietenkin uuden piirin jäsenyysasiat: kuka tai mikä on uuden piirin jäsen ja minkälaiset vaikutusmahdollisuudet hänellä/sillä on piirin asioihin. Mallisäännöissä jäsenyys on lippukunnilla ja tätä mallia me todennäköisesti aiomme myös esittää uudelle piirille. Muutos on suuri molemmille nykyisille piireille, joissa käytössä on myös partionjohtajaääniä (VSP:ssä pelkästään, Satakunnassa lippukuntaäänien lisäksi), mutta koska kaikilta nykyisiltä ja uusilta piireiltä toivotaan sääntöjen harmonisointia lippukuntaääni-suuntaan, niin koemme, että se meillekin olisi hyvä lähtökohta. Lippukuntaäänillä kannustetaan lippukuntiakin pohtimaan sitä, mitä he piirin toiminnalta toimivat. Ja vaikka varsinainen äänioikeus olisikin lippukunnilla, pitäisi (ainakin minun mielestäni) kaikilla olla kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus, jotta piirin kokoukset jatkossa(kin) olisivat keskustelevia ja hallituksen työtä eteenpäin kehittäviä tapahtumia.
Jos joku noita mallisääntöjä on tarkkaan tutkinut, niin siellä puhutaan siitä, että piirin jäseniä olisivat rekisteröidyt yhdistykset (lippukunnat). Koska asian varmaan juridisesti näin pitää ollakin, niin projektiryhmämme on miettinyt paljon sitä, että miten taataan, että kaikki nykyiset lippukunnat (ry:t ja ei-ry:t) pääsevät vaikuttamaan uuden piirin asioihin. Se, että kaikille nykyisille lippukunnille saadaan virallinen vaikutusmahdollisuus uuden piirin asioihin, on otettu projektiryhmässämme oikein sydämen asiaksi. Muualta onkin toimivia malleja siitä, että piirin jäsen voi olla vaikka rekisteröitynyt taustayhteisö, jonka ääntä piirissä käyttää sovitusti sen ”partio-osasto”. Tiedämme kuitenkin, että on myös olemassa sellaisia lippukuntia, joille tämä malli ei sovi. Projektiryhmässä visioimme sellaista, että piiri perustaisi yhden ry:n, johon voisivat kuulua nämä kaikki lippukunnat, joille virallista ry-statusta ei muuta kautta saada ja ne pääsisivät tätä kautta vaikuttamaan piirin asioihin. Tällaisen jäsenmäärältään suuren ry:n perustaminen, on myös vahvistanut ajatustamme siitä, että olisi oikeudenmukaista, että uuden piirin jäsenien äänivallan tulisi, ainakin jollain tapaa, olla jäsenyhdistyksen jäsenmäärästä riippuvainen.
Tässäpä siis muutamia ajatuksia uuden piirin hallinnosta. Munkin pitäis ehkä hankkia oikea partioelämä, kuten Marilla on, ja mennä metsään täältä koneen vierestä käkkimästä. No onneks sentään Lipiläiset järjestää kaupunkipartiolaisillekin mahdollisuuden lipunnostoon uudelle partiovuosisadalle…
maanantai 30. heinäkuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti