Itsestäni tuntuu siltä, etten tuskin muista aikaa jolloin ei oltaisi valmisteltu uuden piirin perustamista, prosessiahan yritettiin aloittaa meidän kesken muutama vuosi sitten, mutta sitten välillä Satakunta neuvotteli uuden piirin perustamisesta Hämeen Partiolaisten kanssa. Itseltä joskus unohtuu se, etteivät kaikki tietenkään ole asiasta yhtä perillä, tulee puhuttua itselle itsestään selvyyksistä niin että toisenkin pitäisi muka tietää asiasta yhtä paljon. Kuitenkaan viestintä ei ole tavoittanut kaikkia, tai asia ei ole koskettanut ja kiinnostanut niin paljon että olisi tutustunut kaikkeen viestittyyn tai halunnut saapua paikalle tiedotustilaisuuksiin. Moni on varmasti päättänyt ottaa kantaa vasta sitten kun päätös on oikeasti ajankohtainen.
Samalla kun unohdan etteivät kaikki ole asiasta yhtä perillä, huomaan unohtaneeni omat ensimmäiset ajatukseni isommista partiopiireistä. Asian tullessa esille SPn kyselyjen muodossa vuosia sitten, edustin piirihallituksemme äänekästä oppositiota ensimmäisen vuoden ajan. Jotenkin matkan varrella mielipiteeni on kuitenkin muuttunut asian kypsyttelyn ja valmistelun myötä. Varmasti mielipiteeseeni on vaikuttanut myös tilanteen edistyminen valtakunnallisesti niin, että uusia isompia piirejä ollaan jo perustettu ja perustamassa. Aluksi koko ajatus tuntui itsestäni niin kaukaiselta ja siltä, että ehkä joskus myöhemmin, tehköön muut, mutta ei meillä, ei nyt. Muistaessani oman alkuperäisen kantani asialle pitäisi myös paremmin ymmärtää niitä jotka eivät näe asiassa mitään positiivista.
Viime aikoina olen kuullut kommentteja sen puolesta, että pitääkö tätä viedä eteenpäin tällaisella kiireellä, miksei odoteltaisi ja valmisteltaisi asiaa vielä pari vuotta. Todellisuudessa valmistelu ja suunnittelu on kuitenkin jo kestänyt pitkään ja erilaisissa ryhmissä on tehty paljon ja pitkään työtä. Nyt ollaan sen päätöksen edessä jatkammeko työtä sen eteen, että oikeasti perustamme uuden, meidän kaikkien partiopiirin nykyisten V-SPn ja Satakunnan alueelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti